Petäjäveden Petäjäiset

Power Cup 2014

Power Cupin 30-vuotisjuhlaturnaus pelattiin Raahessa 5.-8.6. Petäjäveden Petäjäisten lentisväki suuntasi matkaan torstaiaamuna ennätyssuuren joukkuemäärän kanssa. PetPetistä lähti peräti kahdeksan joukkuetta pelaamaan maailman suurimpaan junnulentistapahtumaan.

F-tyttöjoukkue PetPet A:n Anni, Jenna ja Maisa pelasivat yhdessä ensimmäistä kertaa. Torstaina saatiin tuntumaa pelaamiseen. Toisen päivän toinen ja kolmas peli huipentui PetPet A:n voittoon! Lauantai toi eteen tiukat kaksi häviötä ja yhden voiton. Sunnuntaina ratkesi sijoitukseksi 25. 51 joukkueesta.

Reissu toi mukanaan mahtavia kokemuksia, yhdessäolon riemua, meressä uintia. Positiivinen asenne oli koko ajan joukkueella mukana. Hyvä tytöt!

F-tyttöjen PetPet P: Laura, Henna ja Salli – tällä joukkueella lähdettiin kohtaamaan helteisen Raahen haasteet.

Alkulohkon kuudesta pelistä tytöt voittivat viisi ja oman alkulohkon sijoitus oli toinen. Tähän päästiin periksiantamattomuudella, voitontahtoisuudella, hurjilla ässäsyötöillä, hyvillä sijoituksilla ja jäätävillä hyökkäyksillä joissa vastalla ei ollut sanan sijaa.

Tytöillä oli hyvä tsemppi päällä koko turnauksen ajan. Viidestä jatkopelistä tytöt voittivat kolme. Voitot tulivat kahdesta Nurmon Jymyn joukkueesta ja FC-57:sta tiukan taistelun jälkeen. Tuomarikin totesi jossain vaiheessa, että on niin kiihkeää peliä, ettei meinaa tilanteen tasalla pysyä.

Näiden pelien perusteella sijoitus oli 13. kun joukkueita oli kaikkiaan 51. Loistavaa! Kiitos Petteri hyvästä huollosta ja kaikille kiitos kannustuksesta.

F-poikien taival alkoi vastamäellä, kun yksi kolmesta pelaajasta loukkasi kätensä ennen Poweria eikä päässyt pelaamaan. Kahden pojan ja vierailevien tyttötähtien voimin kellistettiin koviakin vastustajia ja joukkueen riemu jokaisen onnistumisen jälkeen toi onnen kyyneleet silmiin.

Powerin parhaat tuuletukset löytyivät varmasti meidän joukkueesta!

Kaunis kiitos lähtee Marko-huoltajalle ja erityiskiitos mahtaville pelaajille - Konsta ja Benjamin. On hienoa saada valmentaa koko F-joukkuetta, josta on vauhdilla kasvamassa huippupelaajia. Kaudesta kiittäen, Maarit.

E-tyttöjen PetPet A -joukkueeseen kuuluivat Siiri, Venla, Netta ja Silja. Joukkueita E-tsemppisarjassa oli 75. Torstaina, ensimmäisenä päivänä oli kaksi tiukkaa peliä, jotka voitettiin 2-0.

Perjantaina tytöt saivat kylmää vettä niskaansa pelissä WoWoja vastaan. Toisesta erästä tytöt taistelivat voiton. Ottelu meni kolmanteen erään, jonka tytöt tiukasti väänsivät itselleen. Perjantain viimeinen peli oli jo Netan mielestä tylsä, sen tytöt voittivat todella helposti.

Lauantaina olivat vuorossa sijoituspeli. Eka peli voitettiin 2-1 ja loput kolme peliä menivät rutiinillä 2-0.
Sunnuntaihin lähdettiin kovin toivein. Eka pelin vastustajat veivät, joten edessä oli pronssiottelu omia seurakavereita vastaan. Ottelu oli todella tiukka ja jännittävä päättyen tyttöjen voittoon.

Tytöillä oli hyvä henki ja yhteistyö kaikkien neljän päivän ajan. Kiitokset Netalle, Siirille, Venlalle ja Siljalle mukavasta Powerireissusta. Kiitokset myös huoltaja Jannelle.

E-tyttöjen PetPet T -joukkueessa pelasivat Milla, Neea, Saana ja Emma. Valmentajana toimi Teemu ja huoltajana Anne-Mari. Pelejä oli runsaasti, kaiken kaikkiaan 12, joista voitto tuli 10 pelistä. Tytöt sijoittuivat hienosti neljänneksi! Peleissä tyttöjen suoritukset olivat huikeita: Neean varmat syötöt, Millan hyvät kopit ja passit, joista Saanan ja Emman loistavat sijoitukset hyökkäyksissä ratkaisi pisteitä. Reissu oli onnistunut, kiitos siitä hienolle kelille ja upeille tytöille!

E-ikäisiä poikia lähti turnaukseen kolme – Aapo, Eero ja Leevi – joten saimme Inkasta vapaaehtoisen vahvistuksen E-sekasarjaan. Sarjassa joukkueita oli 6, joten pelasimme torstaista lauantaihin kaksinkertaisen sarjan. Pelit olivat välillä tiukkaa vääntöä ja moni erä päättyi kahden pisteen erolla.

Voitimme kaikki muut pelit kahta peliä lukuun ottamatta, joten lähdimme sunnuntain finaaliotteluihin sijalla kaksi. Valitettavasti turnaus alkoi painaa jäsenissä, joten hävisimme ensimmäisen pelin 2-0. Pronssimitali oli kuitenkin varmistettu, joten viimeiseen peliin lähdimme rennosti koko muun seuran kannustaessa. Hävisimme senkin pelin 2-0 mutta olimme todella hyvällä mielellä. Eero ja Inka konkareina opastivat hienosti ensikertalaisia Aapoa ja Leeviä Power Cupin saloihin. Kisamaskotti Iiro varasi jo matkan ensi vuoden Poweriin ja aikoo osallistua f-peleihin ilman kipsiä.

Huolto pelasi koko turnauksen ajan loistavasti. Kiitokset Katille teippauksista ja huolenpidosta.

Meiltä jäi kuuluttamatta kiitokset Jussille. Mietittiin kuulutus valmiiksi: ”Uuraisten Liikenteen lentis-Jussi on maailman paras bussikuski!”. Uuraisten Liikenteen Jussille erityiskiitos kestämisestä ja kärsivällisyydestä. On hienoa että hän käy katsomassa ja kannustamassa jokaisen joukkueen pelejä.

D-tyttöjen turnaus sujui yli odotusten. Torstaina saatiin lentävä lähtö turnaukseen, kun ensimmäisessä ottelussa voitettiin Pohjois-Suomen tiikerisarjan mestarit. Tyttöjen itseluottamus kasvoi, ja pienet tappion hetket käännettiin voitoiksi lauantain viimeiseen peliin saakka. Tässä pelissä RaahePoweria vastaan tuli niukka tappio kolmannen erän mennessä vastustajalle 15-13. Tämä ratkaisi sen, että Raahe pääsi pelaamaan mitaleista, PetPet sijoista 5-8.

11 ottelua, joista yhdeksän voittoa - ei huonosti ollenkaan. Kauden aikana tehty työ palkittiin seitsemännellä sijalla kaikkiaan 72 joukkueen tsemppisarjassa. Hyvä Henna, Hertta, Iitu, Lotta, Saara, Sani ja Vilma! Kiitokset Satu huollosta ja Kati peukkupaikkaamisesta.

PetPetin konkarijoukkue suuntasi Raahen Powercupiin tavoitteena edellisvuoden menestyksen uusiminen, mutta tällä kertaa B-tyttöjen tsemppisarjassa. Mennyt kausi kasvatti ja hitsasi joukkuetta yhteen niin, että menestystä sopikin odottaa – ja tulihan sitä. Mukaan saatiin iskukykyinen kahdeksikko: Ada, Anniina, Elina, Jenni, Noora, Paju, Siiri ja Senni.

Jo ensimmäisestä pelistä alkaen oli selvää, että peliin oli laitettava kaikki. Vastaan asettuivat vuorotellen kauden mittaan jo aiemmin kohdatut joukkueet, joista osa oli varsinaisia mörköjä. Revanssihenki nosti joukkueemme uudelle tasolle, minkä vastustajat havaitsivat viimeistään kätellessään voittajajoukkueen. Kova alkusarja tuotti toisen sijan ja suoran sijoittumisen 12 parhaan joukkoon. Lauantaina rivit harvenivat dramaattisesti, kun passari ja keskipelaaja loukkaantuivat samassa ottelussa. Myös muilla pelaajilla turnauksen kesto alkoi näkyä ja rivissä olikin enää kaksi teippaamatonta pelaajaa. Lauantain kaksi viimeistä peliä mentiin vain kuudella pelaajalla. Silminnähtävä potutus antoi potkua niin että yksi voitto päivälle pelastettiin. Kymmenes sija 35 joukkueen sarjassa varmistui sunnuntain yhden voiton ja tappion myötä.

Sijoitus oli huikea ensimmäistä vuotta B-tytöissä pelanneelle joukkueelle. Toivon mukaan tätä päästään ensi vuonna vielä kirkastamaan.
Kiitokset mahtavasta turnauksesta koko joukkueelle! Räisäsen Norasta koostunut huoltotiimi saa tällä kertaa erityiset kiitokset hyvin hoidetusta lääkinnästä, sillä paikattavaa todellakin oli.

Kaiken kaikkiaan siis varsin menestyksekäs Raahen reissu on nyt takana. Kiitokset jälleen Petäjäveden S-marketille ja K-market Porkkanalle turnauseväistä. Suurkiitokset paitaponsoreille: Heatco, Petäjäveden Apteekki, Petäjäveden kunta, Remppa Eemu ja Soljuva taloushallinto. Kiitos Jussille ja Uuraisten Liikenteelle turvallisesta matkasta. Huolto ja kannustus pelasi, kiitokset huoltajille! ”Keli oli taas kohillaan”, miten lie ensi vuonna Vaasassa?

Turnauksen lopputulokset. Seuraavassa linkit joukkuekohtaisiin alkusarjan tuloksiin:

PetPet F-pojat

PetPet F-tytöt (Pian joukkue)

PetPet F-tytöt (Anun joukkue)

PetPet E-seka

PetPet E-tytöt (Arjan joukkue)

PetPet E-tytöt (Teemun joukkue)

PetPet D-tytöt

PetPet B-tytöt

Kiitos Power Cup -paitasponsoreille: Heatco, Petäjäveden Apteekki, Petäjäveden kunta, Remppa Eemu ja Soljuva taloushallinto.

- lentisvalmentajat Anu, Pia, Maarit, Arja, Teemu, Soile, Virpi ja Ville

 

Sivustollamme käytetään evästeitä, joiden avulla parannamme käyttäjäkokemusta.