Power Cup 2017
Power Cup 2017 pelattiin 8.-11.6. Vantaalla Myyrmäen urheilupuistossa. PetPetistä osallistui C-tytöt, D-tytöt, E-pojat ja E-tytöt.
E-tytöt
E-tyttöjen turnaus alkoi torstaina lupaavasti kahdella voitolla. Perjantaina sama tahti jatkui tyttöjen parantaessa suorittamistaan, neljästä pelistä otettiin neljä voittoa lisää. Näillä irtosi oman alkulohkon voitto. Lauantaina lähdettiin jatkolohkoon, jossa neljästä pelistä saavutettiin kolme voittoa ja yksi tappio. Näillä tuloksilla päästiin sunnuntaina pelaamaan sijoista 5-8, E-tyttöjen sarjassa joukkueita oli kaikkiaan 84.
Sunnuntaina pelattiin kaksi tiukkaa peliä. Ensimmäisessä pelissä pelattiin paikasta kuuden parhaan joukkoon. Sen tytöt hoitivat todella hienojen suoritusten jälkeen 2-1 voitolla. Sitten vielä peli sijoista 5-6, jossa kaikki tytöt tekivät huippusuorituksia ja peli voitettiinkin tiukan väännön jälkeen erin 25-22, 23-25 ja 15-10.
Kaikki tytöt esittivät kauden parastaan, etenkin Sanni Hietalan kehitys vielä turnauksen aikana oli mahtavaa seurattavaa. Joukkueessa pelasivat myös Jenina Häkkinen, Liina-Maija Jylhä ja Saga Koivikko, huoltajana matkassa oli Anna-Leena Hietala ja tyttöjä valmensi Kimmo Koivikko. Ja vielä kiitokset koko joukkueen puolesta pelireissun järjestäjille.
- Kimmo K.
E-Pojat (seka)
E-poikien sekajoukkue osallistui Power Cupin supersarjaan päätyen lopputuloksissa sijalle 17. Sarjassa oli mukana yhteensä 38 joukkuetta, joten sijoitusta voidaan pitää kelvollisena. Joukkue aloitti alkusarjan pelit sairaustapauksen vuoksi kolmella pelaajalla, mutta neljäs lenkki saatiin mukaan perjantaina alkusarjan neljänteen peliin. Alkusarjan sijoitus oli omassa lohkossa kolmas kolmella selkeällä voitolla sekä kahdella tappiolla tasaisissa otteluissa. Alkusarjan kolmas sija tarkoitti putoamista kärkipelien ulkopuolelle, mikä oli pelaajille pettymys. Pelillisten esitysten mukaan sijoitus oli kuitenkin ansaittu eikä jossiteltavaa jäänyt.
Jatkosarja alkoi 0-2 tappiolla, jonka jälkeen joukkue heräsi hienoon taisteluun ja venyi kahteen perättäiseen 2-1 voittoon virolaisia joukkueita vastaan. Jatkosarjan viimeisessä pelissä eväät oli syöty, joten siitä kirjattiin tasaisen pelin jälkeen tappio 0-2. Jatkosarjan jälkeen sijoituspelit pelattaisiin sijoituksista 17-20. Viimeisen pelipäivän molemmat ottelut hoidettiin tyylikkäästi kotiin lukemin 2-0. Sunnuntaiaamun ensimmäinen peli oli turnauksen parasta ja varminta esitystä. Loppusijoitus 17. oli selvä turnauksen viimeisen ottelun jälkeen ja jätti reissusta hyvän maun.
Turnauksen antama oppi lienee siinä, että tasaisissa otteluissa ei ole varaa helppoihin virheisiin ja omaa pelitapaa ei saa mennä muuttamaan edes tiukassakaan paikassa. Liikkuminen ja valmius koko ottelun aikana oli myös ratkaisevaa lopputuloksen kannalta. Omien kannastusjoukkojen antama apu oli tärkeää varsinkin lauantain katkeran tappion jälkeen, jolloin joukkue heräsi ja venyi kahteen upeaan perättäiseen taisteluvoittoon.
Turnauksen saldo oli 11 ottelua, joista seitsemän voittoa ja neljä tappiota. Joukkueessa pelasivat Power Cupin ensikertalainen Martti Jylhä sekä jo muutaman reissun kokeneet Benjamin Bendecon, Sanni Siika-aho ja Matias Siika-aho. Joukkuetta valmensi Pentti Siika-aho ja huoltopäällikkönä toimi aina varma ja luotettava Toni Anttila. Kiitos valmentajalta myös kannustusjoukoille sekä pelaajien vanhemmille tuesta ja huikeasta kannustamisesta!
- Pena Siika-aho
D-tytöt
D-tytöt lähtivät testaamaan taitojaan supersarjaan ja turnaus alkoi vesisateessa kovassa ja henkisessä vastatuulessa, kun ensimmäiset vastustajat olivat suhteellisen kovat joukkueet LP Kangasala ja Nurmon Jymy. Vastatuuli jatkui joukkueellamme koko turnauksen ajan, vaikka onneksi aurinko helli meitä lopputurnauksen ajan. Osa joukkueemme pelaajista oli kokemattomia, eikä sarjapeleistä ollut heillä kokemusta päättyneen kauden ajalta, mutta uusien pelaajien tsemppi korvasi osaamisen puutteita mukavasti. Pelaamisen iloa koitimme löytää valmentajan ja huoltajan sekä kannustajien voimin, mutta joka peliin sitä ei saatu koko joukkueelle näkyviin. Onneksi saimme peleistä muutaman erävoiton, vaikka otteluvoitot jäivät tällä kertaa kovassa sarjassa saamatta. Meillä oli kotiin viemisinä paljon kokemusta ja peliaikaa koko joukkueelle. Vaikka pelikentällä hymyt olivat hetkittäin kadoksissa, nautti koko porukkamme Powerin hyvästä fiiliksestä alusta loppuun asti. Joukkueessamme pelasivat Sohvi Anttila, Emilia Asikainen, Anni Huuskonen, Richanna Lehtinen ja Tea Tammi. Valmentajana toimi Maarit Bendeçon ja huoltajana Marko Huuskonen.
Kiitos joukkueelle ja Markolle mukavasta reissusta.
- Maarit
C-tytöt
C-tytöt osallistuivat tsemppisarjaan Power Cupissa, sarjaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 80 joukkuetta. Tytöt pelasivat uskomattoman hyvän turnauksen, voittaen kaikki alkulohkonsa 6 peliä ja näin ollen jatkopeleihin lähdettiin lohkoykkösenä. Taakse jäivät mm. Varkauden ja Mäntyharjun joukkueet, joille olimme hävinneet sarjapeleissä kuluneen kauden aikana. Mäntyharjun voiton myötä saimme myös jatkosarjaan mukaan 2 pistettä, joten voitto oli tosi arvokas.
Lauantain jatkosarjan aamun ensimmäisessä pelissä koettiin ensimmäinen tappio. Ensimmäisen erän 26 pistettä, eikä toisen erän 25 pistettä riittäneet voittoon, vaikka eräpallot molemmissa erissä meillä olikin. Jatkosarjassa oli vastassa muiden lohkojen ykköset ja kakkoset, joten tasaisia pelejä oli ja monesti mentiin kolmeen erään. Kauhavan joukkue voitettiin seuraavassa pelissä 2-1, sekä Littoisten joukkue 2-0. Päivän viimeisessä Eura oli meitä selkeästi parempi, osittain kovien syöttöjenkin ansiosta.
Päätöspäivään lähdettiin jatkolohkon kolmansina, tavoitellen sijoituksia 9-12. Tytöt hoitivat homman taas kotiin ensimmäisessä pelissä Lahden Kimmo Volleytä vastaan. Piste-erot olivat tässäkin pelissä marginaaliset, voitto ratkesi vasta kolmannessa erässä. Maskun Kataja oli meitä parempi viimeisessä pelissä, mutta emme tässäkään voittoa ilmaiseksi antaneet.
Loppusijoitus C tytöillä siis uskomattoman hieno 10. sija. Tämä tulos ylitti allekirjoittaneen tavoitteen selvästi! Tytöt pelasivat koko turnauksen hyvällä asenteella ja varsinkin koko joukkueen syöttöpeli ansaitsee erikoismaininnan. Joukkueessa pelasivat Iitu Kaartinen, Emma Siirilä, Venla Heikkinen, Laura Bendeçon, Richandra Lehtinen, Milla Kumpunen, sekä Lepästä lainapelaajasopimuksella Ida Jakovlev. Lotta Lahti ei valitettavasti päässyt joukkueen mukaan sairastumisen vuoksi. Valmentajana toimi Petteri Heikkinen ja huoltajana Jari Lehtinen.
Suuri kiitos pelaajille hyvästä asenteesta, hienoista peleistä, sekä toimivalle huollolle joukkueen eteen tehdystä työstä. Teitte reissusta ikimuistoisen.
- Petteri
Loppusijoitukset:
C-tytöt tsemppisarja: 10./80 joukkuetta
D-tytöt supersarja: 59./59 joukkuetta
E-pojat supersarja (sekajoukkueena): 17./37 joukkuetta
E-tytöt tsemppisarja: 5./84 joukkuetta